Tapahtui Toukokuussa

Mullistava asia elämän keväässä!

Se mitä tapahtui toukokuussa monta vuotta sitten on yhä tuoreena mielessäni ja sentähden nyt olen uskossa.

Silloin kevät oli kauneimmillaan, oli toukokuu. Koivujen lehdet olivat pieniä kuin hiiren korvat, mutta herkän vaaleanvihreitä. Kaikkialla luonnossa oli uusi elämä murtautumassa esiin. Myös minun elämässäni oli tapahtumassa jotakin käänteen tekevää. Olin siitä täysin tietämätön kun pyöräilin kotiin keskikoulun päästötodistus taskussani. Kotipihassa laitoin polkupyörän tallin seinustalle ja menin sisään. Heittäydyin vuoteelle ja laitoin kädet pään alle ja silloin se tapahtui ... sain yllättävän ajatuksen, tällaisen: "Tahtoisitko NYT antaa elämäsi minulle?"

Tällaista minulle tapahtui toukokuussa, keskellä kauneinta kevättä, kummallinen uusi ajatus, eikö totta. Tiesin mistä on kysymys. Olinhan vanhempieni mukana käynyt kirkossa ja kuullut Jeesuksesta ja siitä että meidän tulisi antaa elämämme Hänelle. Ja muistin että pari vuotta aiemmin Hän oli samalla tavalla puhunut ajatuksiini ja pyytänyt minua omakseen. Silloin pelkäsin sitä mitä koulutoverit sanovat jos ilmoitan heille että "nyt olen uskossa" ja kieltäydyin sanoen ajatuksissani Jeesukselle että: "Ei nyt. Sitten kun koulu loppuu." Hän ei viivytellyt vaan tuli heti kun kouluni oli loppunut, lunastamaan lupaustani. Mitä minun pitäisi tehdä? Olin luvannut. Ajattelin siis nopeasti ja tein päätöksen ... Sanoin ajatuksissani Jeesukselle: "Jeesus, annan elämäni Sinulle.

Tee minut lapseksesi." Mieleni oli rauhallinen ja tyyni. Minkäänlaista tunnemyrskyä tai yleensä suuria tunteita en siinä tilanteessa kokenut. Myöhemmin illalla tuli mieleeni ajatus että koska nyt olen uskossa niin minun pitää lukea Raamattua. No, ei se ollut mikään ongelma. Hain Raamatun ja luin sitä ja siitä lähtien olen lukenut sitä lähes päivittäin.

Tämä tapahtui toukokuussa, minusta tuli Jeesuksen seuraaja ja Jeesuksesta minun Herrani. Vanhempani olivat ilmoittaneet minut kesäkuussa pidettävään, rippikoulua vastaavaan seurakunnan kouluun. Siitä sain hyvän alun uskovaisen taipaleelle ja sain olla muiden uskovien seurassa. Nyt olen uskossa ja iloitsen siitä.

Sinullekin on mahdollista antaa ELÄMÄ JEESUKSELLE
Tiedätkö mikä on elämän tarkoitus

Etusivu
Täytekakku
Miksi pahaa
Kaikkivoipa
Tapahtui Toukokuussa
Minä itkin
Elämän tarkoitus
Elämä Jeesukselle
Armo
Ivan Panin
Jumalallinen
Ilmiöitä
Sukuluettelo
Syntymä
Sinetti
Kätketyt Sanat
Vedenpaisumus
Nooan Arkki
Arkin mitat
Arkkia katsomassa
Suuri Kala